Babuš­ko­ja ja teräs­lei­de­jä, van­hus­ku­vat muu­tok­ses­sa

Kau­heat eukot, van­huu­den höp­pä­nät ja teräs­lei­dit, siinä muu­ta­mia mie­li­ku­via ja käsi­tyk­siä van­hois­ta ihmi­sis­tä. Yhteis­kun­nat ovat muu­tok­ses­sa, ja van­huus on muu­tok­ses­sa. Tavan takaa poh­di­taan, ete­nee­kö van­huus onnis­tu­nees­ti vai ”rap­peu­tu­van” mallin mukaan”? Hen­ki­lö­koh­tai­sel­la tasol­la mie­ti­tyt­tää, pitäi­si­kö vielä van­ha­na­kin olla tuot­ta­va kan­sa­lai­nen vai tulee­ko minus­ta rasite per­heel­le ja yhteis­kun­nal­le? 

Moni­tie­tei­ses­ti van­huu­des­ta Suo­mes­sa ja Venä­jäl­lä

Anna Kin­nusen, Maija Könö­sen ja Sinik­ka Vaki­mon toi­mit­ta­mas­sa teok­ses­sa ”Babuš­ko­ja, teräs­vaa­re­ja ja digi­se­nio­rei­ta” tar­kas­tel­laan muut­tu­vaa van­huut­ta Suo­mes­sa ja Venä­jäl­lä. Teos on läh­tö­koh­dil­taan moni­tie­tei­nen. Se tutkii van­huut­ta kahden eri kult­tuu­rin silmin ja samal­la myös kah­des­ta eri suun­nas­ta, ulkoa­päin, yhteis­kun­nal­li­ses­ta ja kult­tuu­ri­ses­ta suun­nas­ta ja sisäl­tä­päin, van­ho­jen ihmis­ten koke­muk­ses­ta.

Teok­sen teemat käsit­te­le­vät van­huut­ta ja demen­ti­aa kos­ke­via käsi­tyk­siä, van­huut­ta ja toi­mi­juut­ta sekä hoivan kysy­myk­siä. Laajaa teosta kuvaa­vat moni­tie­tei­syy­den lisäk­si moni­syi­syys ja moni­nai­suus, mistä on tässä mah­dol­lis­ta nostaa muu­ta­mia näkö­kul­mia.

Sinik­ka Vakimo Itä-Suomen yli­opis­tos­ta ja Maija Köno­nen Hel­sin­gin yli­opis­tos­ta käsit­te­le­vät artik­ke­leis­saan demen­tian, mie­li­sai­rau­den ja senii­liy­den sosio­kult­tuu­ri­sia käsit­tei­tä ja kyt­ken­tö­jä. Van­he­ne­mi­nen on kiin­nos­ta­nut ihmi­siä iän kaiken. Jo sata vuotta ennen ajan­las­kun alkua Cicero ohjeis­ti, miten vält­tää ”mie­len­tyl­syyt­tä” ja saa­vut­taa hyvä van­huus.  Vaki­mon ja Könö­sen artik­ke­lit virit­tä­vät tär­kei­tä askel­merk­ke­jä tämän päivän van­huus­kes­kus­te­luun ja asen­tei­siin. 

Kir­jal­li­suus­ge­ron­to­lo­gia avaa uusia näky­miä van­huu­teen

Babuš­ka on meille iko­ni­nen venä­läi­nen hui­vi­pää­mum­mo, joka hoitaa niin huus­hol­lit, kas­vi­maat kuin lap­sen­lap­set­kin. Irina Sav­ki­na Tam­pe­reen yli­opis­tos­ta kir­joit­taa sen sijaan kir­jal­li­suus­ge­ron­to­lo­gian mie­len­kiin­toi­ses­ta näkö­kul­mas­ta kau­heis­ta eukois­ta venä­läi­sen kir­jal­li­suu­den ark­ki­tyyp­pei­nä. Nyky­kir­jal­li­suu­des­sa vanhat ihmi­set ja vanhat neu­vos­toa­jat kie­tou­tu­vat usein yhteen, ja van­huk­set näh­dään men­nei­den aiko­jen din­osau­ruk­si­na.

Iso­van­hem­muut­ta on tut­kit­tu vähän, kun ote­taan huo­mioon iso­van­hem­pien mer­ki­tys hoivan ja tuen tar­joa­ji­na lap­sil­le ja lap­sen­lap­sil­le. Iso­van­hem­muus­kin on muu­tok­ses­sa, miten olla yhtä aikaa ja sopi­val­la taval­la saa­ta­vil­la ja syr­jäs­sä. Isoi­sien kas­va­vaa roolia tar­kas­tel­laan Ilkka Pie­ti­län ja Hanna Ojalan artik­ke­lis­sa.

Teok­ses­sa ava­taan useita vähän esillä ollei­ta tee­mo­ja. Muun muassa venä­läis­ten ikään­ty­nei­den näke­myk­siä sek­sis­tä, mistä pie­ta­ri­lai­nen tut­ki­ja Julija Zeli­ko­va kir­joit­taa.  

Ikään­ty­vien hoivaa käsit­te­le­vis­sä artik­ke­leis­sa suo­ma­lai­set ja venä­läi­set kir­joit­ta­jat liik­ku­vat hyvin saman­suun­tai­sis­sa hoivan uude­nor­ga­ni­soi­tu­mi­sen kysy­myk­sis­sä. Kes­kus­te­lus­sa ovat laitos- ja koti­hoi­to, per­he­hoi­va ja hoi­va­köy­hyys.

Van­huus­sa­nas­tol­la on väliä

Teos nostaa esille perus­ky­sy­myk­set, kuka on vanha ja miten van­huu­des­ta ja van­huk­sis­ta puhu­taan. Kie­lel­lä ja sanoil­la on väliä. Van­huus­sa­nas­toon liit­tyy paljon uhka­ku­via ja kiel­tei­siä ver­taus­ku­via. V‑sanoja kier­re­tään kek­si­mäl­lä uusia, senio­reis­ta teräs­lei­dei­hin. Venä­jän kie­les­sä on samoin. 

Kriit­ti­sen geron­to­lo­gian tut­ki­mus­pe­rin­net­tä, kult­tuu­ri- ja kir­jal­li­suus­ge­ron­to­lo­gi­aa tar­vi­taan täy­den­tä­mään lää­ke­tie­teel­lis­tä ja ter­vey­den­huol­lol­lis­ta van­huusa­jat­te­lua ja tut­ki­mus­ta, ja tästä syystä vahva lukusuo­si­tus kai­kil­le ikään­ty­mi­ses­tä ja van­huu­des­ta kiin­nos­tu­neil­le.

Teos oli viittä vaille valmis, kun Venäjä hyök­kä­si Ukrai­naan. Sota vai­kut­taa jär­kyt­tä­väl­lä taval­la myös van­hus­ten elä­mään. Teki­jät ker­to­vat jou­tu­neen­sa poh­ti­maan­sa muut­tu­neen tilan­teen vai­ku­tuk­sia teok­sen jul­kai­se­mi­seen ja koros­ta­vat, että teok­sen kaikki valin­nat ja rat­kai­sut oli tehty ennen sotaa. He totea­vat, että kult­tuu­ris­ta ymmär­rys­tä ja vuo­ro­pu­he­lua tar­vi­taan tässä maa­il­man­ti­lan­tees­sa vielä entis­tä­kin enem­män.   

Omalla koh­dal­la­ni teos herät­ti myös tun­tei­ta. Lähe­tin läm­pi­mät aja­tuk­se­ni paitsi omille van­hoil­le ihmi­sil­le­ni, myös niille kym­me­nil­le babuš­koil­le, joita olen reis­suil­la­ni itä­ra­jan takana tavan­nut.

Kirjan kansikuva jossa otsikko ja piirroskuvat neljästä vanhuksesta

Kin­nu­nen, A., Könö­nen, M. & Vakimo, S. (toim.) 2022. Babuš­ko­ja, teräs­vaa­re­ja ja digi­se­nio­rei­ta. Muut­tu­va van­huus Suo­mes­sa ja Venä­jäl­lä. Tal­lin­na: Gau­dea­mus. 


Kir­joit­ta­ja:

Arja Jämsén, pro­jek­ti­asian­tun­ti­ja, Kare­lia-ammat­ti­kor­kea­kou­lu

Kare­lian osaa­ja­poo­lin jäsen