Onko yhtei­sö­asu­mi­nen rat­kai­su ongel­miin?

Kohta viisi vuotta koke­muk­sia yhtei­sö­asu­mi­ses­ta. Kaksin ja nyt yksin. Korona-aikana yhtei­sö­asu­mi­nen oli luk­sus­ta, kus­tan­nuk­set koh­tuul­li­sia ja vai­keis­sa elä­mä­koh­dis­sa naa­pu­rin kanssa nau­tit­tu ilta­tee, tai oikeam­min kes­kus­te­lu tee­ku­pin äärel­lä paran­taa yöunen laatua.  Kun jokai­nen voi olla yhtei­söl­li­nen tai olla omassa rau­has­saan, asu­mi­nen on vai­va­ton­ta ja elämän laatu para­nee.

Ikään­ty­nei­den yksi­näi­syys

Yksi­näi­syys sai­ras­tut­taa ja lopul­ta tappaa. Suo­ma­lai­sis­ta koti­ta­louk­sis­ta jo lähes puolet (46 %) on yhden hengen talouk­sia (Tilas­to­kes­kus).  Sinkut eivät ole vain nuoria, meillä on yli 500 000 yksi­na­su­vaa yli 60-vuo­tias­ta.  Mitä van­hem­mak­si elämme, sitä yksi­näi­sem­mäk­si muu­tum­me. Yksin elävä ei vält­tä­mät­tä koe ole­van­sa yksi­näi­nen, mutta veri­koe voi osoit­taa toista. Yksi­näi­syys aiheut­taa kemial­lis­ta stres­siä (kor­ti­so­li-hor­mo­nin määrä kohoaa), joka altis­taa pit­kä­kes­toi­se­na tuleh­duk­sil­le, hei­ken­tää immuu­ni­puo­lus­tus­ta ja lisää sai­ras­ta­vuut­ta (Singer 2018, Martin-Maria et al. 2020).  Vuonna 2015 Brig­ham Young ‑yli­opis­ton useita satoja tuhan­sia ihmi­siä kat­ta­nut yksi­näi­syys­tut­ki­mus­ten ana­lyy­si (Lund-Hols­tad et al. 2015) pal­jas­ti, että sosi­aa­li­nen eris­täy­ty­nei­syys kas­vat­ti ennen­ai­kai­sen kuo­le­man toden­nä­köi­syyt­tä jopa 50 pro­sen­til­la.  Ennen­ai­kai­nen kuo­le­ma voi olla yhteis­kun­nan kus­tan­nus­ra­ken­teen kan­nal­ta hyvä asia, mutta har­voin kukaan meistä haluaa itse kuolla tai toivoo lähi­pii­ris­sään ennen­ai­kais­ta kuo­le­maa.

Pir­kan­maan hyvin­voin­tia­lu­een lau­ta­kun­tien puheen­joh­ta­jis­to kävi koti­ky­läs­sä­ni vie­rai­lul­la. Puhut­tiin paljon hoi­ta­ja­mi­toi­tuk­ses­ta ja lai­tos­hoi­don tasos­ta.  Itse ongel­maa (työn­te­ki­jöi­den puute, lai­tos­hoi­don kus­tan­nuk­set) ei kui­ten­kaan rat­kais­ta enää siinä vai­hees­sa, kun minut kär­rä­tään tehos­te­tun hoidon yksik­köön. Ongel­ma on rat­kais­ta­va jo paljon ennen tuota hetkeä.  Meidän on hoi­det­ta­va asiat niin, että mini­moi­daan tehos­te­tun hoidon vuo­ro­kausien määrä.  Se vähen­tää yhteis­kun­nan kus­tan­nuk­sia – ja tekee elämän vii­mei­ses­tä jak­sos­ta parem­man minul­le itsel­le­ni.  

Ele­tään sääl­lis­tä elämää: Osuus­kun­ta Pöl­lö­kar­ta­non ja sen pilo­tin, Pöl­lö­län synty

Kir­joi­tin ame­rik­ka­lai­sen kol­le­ga­ni kanssa edus­kun­nan tule­vai­suus­va­lio­kun­nal­le raport­tia hyvin­voin­ti­val­tion tule­vai­suu­des­ta (Ilmola ja Casti 2014). Toi­mek­sian­tom­me oli miet­tiä vaih­toeh­toi­sia tule­vai­suus­ku­via tilan­tees­sa, jossa talous­kas­vu on hidas­tu­nut ja yhteis­kun­ta joutuu esi­mer­kik­si ilmas­ton­muu­tok­sen aiheut­ta­mis­ta kus­tan­nuk­sis­ta joh­tuen kar­si­maan pal­ve­lu­ja. Aika nopeas­ti oli selvää, että rat­kai­su tilan­tee­seen löytyy hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nas­ta, jossa yhtei­nen voin­tim­me ei ole ainoas­taan val­tion vas­tuul­la. 

Tut­ki­muk­ses­sa oli mukana neljä asian­tun­ti­ja­ryh­mää ja yksi kan­sa­lai­sis­ta koottu ryhmä.  Luo­pioi­sis­sa toi­mi­van Kult­tuu­riyh­dis­tys Mik­ko­lan Nave­tan jäse­net, taval­li­set fiksut ihmi­set, tuot­ti­vat par­haan tule­vai­suus­ku­van!  Sääl­li­nen elämä ‑ske­naa­rio kuvasi rat­kai­sun, jossa ihmi­set asuvat yhdes­sä ja pitä­vät toi­sis­taan huolta ja jul­ki­sen sek­to­rin hoiva-apu siir­tyy mah­dol­li­sim­man myö­häi­seen vai­hee­seen.  Tote­sim­me, että tämä pitäi­si pilo­toi­da.  Joku osa­not­ta­jis­ta tokai­si, että tuol­la­han tuo Luo­piois­ten vanha mie­li­sai­raa­la, Pöl­hö­lä, on aivan tyh­jil­lään.

Sanois­ta tekoi­hin.  Samana kevää­nä perus­tet­tiin Osuus­kun­ta Pöl­lö­kar­ta­no, joka osti vuonna 1910 raken­ne­tun Pöl­lö­lä-nimi­sen (nimi oli muu­tet­tu 1950-luvul­la Pöl­hö­läs­tä Pöl­lö­läk­si) mie­li­sai­raa­la­ra­ken­nuk­sen Päl­kä­neen kun­nal­ta yhdel­lä eurol­la.

Rahoi­tuk­sen vai­keus ja raken­ta­mi­sen sie­tä­mä­tön keveys

Osuus­kun­ta Pöl­lö­kar­ta­non missio on kehit­tää ja pilo­toi­da uuden­lai­sia hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan pal­ve­lu­ja.  Ensim­mäi­nen hank­keem­me oli Pöl­lö­län remon­toin­ti asu­mis­käyt­töön. Tavoit­teek­si ase­tet­tiin, että Pöl­lö­lään muut­ta­mi­nen ei saa olla kiinni varal­li­suu­des­ta tai tulo­ta­sos­ta. Raken­sim­me siis vuo­kra­ta­lon.  Jo ensim­mäi­ses­tä suun­nit­te­lu­pa­la­ve­ris­ta saakka oli selvää, että valit­sim­me yri­tys­muo­dok­si osuus­kun­nan. Osuus­kun­ta on mah­do­ton­ta kaa­pa­ta, kau­hu­ku­vam­me oli, että joku yli­kan­sal­li­nen hoi­vay­ri­tys valtaa meidän pienen pit­käl­le tal­koo­voi­min raken­ne­tun ja rahoi­te­tun Pöl­lö­läm­me.   Tark­kaan ottaen Pöl­lö­kar­ta­no on siis asu­mi­so­suus­kun­ta. Jokai­nen asukas on osuus­kun­nan jäsen ja omis­taa yhden osuu­den (hinta 30 euroa), joka oikeut­taa yhteen ääneen osuus­kun­ta­ko­kouk­ses­sa.

Meistä aat­teel­li­ses­ti niin jär­ke­vä yri­tys­muo­to osoit­tau­tui pan­kis­sa ongel­mak­si! Jopa osuus­pan­kis­sa sanot­tiin, että osuus­kun­ta on heille vaikea yri­tys­muo­to, kun ”ei löydy vas­tuun­kan­ta­jaa”.  Lii­ke­pan­kit eivät edes teh­neet lai­na­tar­jous­ta, mutta lopul­ta pai­kal­li­nen osuus­pank­ki antoi meille lainan, joka kattoi vajaan puolet raken­nus­kus­tan­nuk­sis­ta.  Tähän­kin lai­naan jou­tui­vat hal­li­tuk­sen jäse­net anta­maan nimi­va­kuu­den ja yksi jäse­nis­tä antoi Hel­sin­gin asun­ton­sa raken­ta­mi­sai­kai­sek­si vakuu­dek­si.  Aran (Asu­mi­sen rahoi­tus- ja kehit­tä­mis­kes­kus) kanssa käy­tiin pitkät lai­na­neu­vot­te­lut, mutta emme kos­kaan edes jät­tä­neet inves­toin­tia­vus­tus­ha­ke­mus­ta. Aran rahoi­tuk­sen ehtona oli, että asuk­kaat vali­taan kunnan asun­to­jo­nos­ta, joten emme olisi voi­neet miten­kään vai­kut­taa siihen, kuka yhtei­ses­sä keit­tiös­sä kokkaa. Onnek­si moni meistä myi Pöl­lö­lään muut­taes­saan oma­ko­ti­ta­lon­sa, joten osa asuk­kais­ta lai­na­si puut­tu­van summan osuus­kun­nal­le.

Remont­ti suun­ni­tel­tiin yhdes­sä ammat­ti­lai­sen kanssa. Alun idea­lis­mi karisi matkan var­rel­la ja vanhan kor­jaa­mi­sen yllä­tyk­set (mm. ala­poh­jan tuki­par­rut olivat haper­tu­neet ajan mit­taan puruik­si) nos­ti­vat kus­tan­nuk­sia sen verran, että lank­ku­lat­tiat muut­tui­vat lami­naa­tik­si ja puret­tu­jen hie­no­jen panee­li­kat­to­jen tilal­le asen­net­tiin koi­vu­va­ne­ri­le­vy­jä.  Ammat­ti­ra­ken­ta­jat teki­vät val­tao­san, mutta lat­tiat, seinät ja sisä­ka­tot teimme tal­koil­la. Ja tie­tys­ti sii­vot­tiin jokai­sen kolmen raken­nus­vuo­den aikana joka vii­kon­lop­pu, jotta työ­mies­ten oli hyvä tulla taas maa­nan­tai­na teke­mään laa­tu­jäl­keä.

Uudet yllä­tyk­set ja yhtei­set mur­heet hit­sa­si­vat tal­koo­lai­set yhteen.  Kaikki tal­koo­lai­set eivät muut­ta­neet val­mii­seen Pöl­lö­lään, mutta kaikki ovat vie­lä­kin aktii­vi­ses­ti mukana osuus­kun­nan toi­min­nas­sa.  Meiltä kysy­tään usein, että mil­lai­set sään­nöt Pöl­lö­läs­sä on. Noloa tun­nus­taa, ettei oikeas­taan min­kään­lai­sia.  Olihan meillä sään­tö­työ­ryh­mä, mutta etu­kä­teen oli vaikea miet­tiä, mitä sään­nöis­sä tulisi olla.  Niinpä käy­tän­nös­sä ainoa sääntö on se, että kerran kuussa pide­tään asu­kas­ko­kous, jossa pää­te­tään peli­sään­nöis­tä tar­peen mukaan.   Asu­kas­ko­kouk­ses­sa ongel­mat ovat aina­kin tois­tai­ses­ti rat­ken­neet puhu­mal­la.   

Yhteis­tä elämää  

Pöl­lö­läs­sä on seit­se­män pientä asun­toa, joissa jokai­ses­sa on asuk­kaan toi­vei­den mukaan varus­tet­tu keit­tiö ja kyl­py­huo­ne.  Ja hyvä äänie­ris­tys, joten oma rauha on taattu. Jos ovi on kiinni, ei naa­pu­ria häi­ri­tä vaan lai­te­taan päi­vä­kah­vi­kut­su teks­ti­vies­ti­nä. Yhtei­sis­tä tilois­ta käy­te­tään eniten ala­ker­ran suurta keit­tiö­tä ja ruo­kai­lu­kuis­tia. Kuis­til­la lue­taan lehdet ja syö­dään aamu­puu­roa. Pöl­lö­läs­sä asuu joi­ta­kin har­ras­ta­ja­kok­ke­ja, joten kuis­til­le myös kate­taan juh­la­py­hien yhtei­nen ateria.  Yhtei­nen olo­huo­ne on vähem­mäs­sä käy­tös­sä, tele­vi­sio­ta kerään­ny­tään har­voin kat­so­maan.  Yhtei­siä ovat myös kodin­hoi­to­huo­neen pesu­ko­neet ja sii­vous­vä­li­neet, sauna ja kel­la­rin vie­ras­huo­ne. Meillä on valo­kui­dun tuoma nopea inter­ne­tyh­teys, joka on yhteis­käy­tös­sä. Myös tulos­tin on yhtei­nen.  

Pöl­lö­län poru­kas­sa on sekä työs­sä­käy­viä, että elä­ke­läi­siä. Ja työs­sä­käy­viä elä­ke­läi­siä. Aluksi meillä oli mie­sa­suk­kai­den enem­mis­tö, syys­kuus­sa 2022 asuk­kais­ta val­tao­sa on naisia. Nuorin meistä on 58-vuo­tias ja vanhin 83.

Pöl­lö­lä on meille tuki­koh­ta, josta käsin osal­lis­tum­me paik­ka­kun­nan kehit­tä­mi­seen. Pöl­lö­läi­set ovat mukana kunnan ja seu­ra­kun­nan luot­ta­mus­toi­mis­sa, Punai­sen ristin, Mik­ko­lan nave­tan, kyläyh­dis­tyk­sen, kuto­ma­pii­rin ja tie­teen ja tai­teen yhdis­tä­vän Muo­don­muu­tok­sia-yhdis­tyk­sen toi­min­nas­sa.  

Vai­va­ton­ta elämää

Muutin itse Pöl­lö­lään kah­des­ta oma­ko­ti­ta­los­ta, toinen oli Wienin lähis­töl­lä Itä­val­las­sa ja toinen Por­voos­sa. Ensim­mäi­se­nä tal­ve­na huo­les­tuin yöpak­ka­sis­ta, mutta nyt olen jo oppi­nut ettei­vät putket jäädy, ja vaikka jää­tyi­si­vät­kin, meitä on monta ongel­maa rat­ko­mas­sa.  Eikä lumi­nen aamu­kaan ole ongel­ma, talos­ta löytyy aina kaksi tai kolme lumi­työ­kun­toi­li­jaa. Nykyi­nen elä­mä­ni on yksin­ker­tais­ta ja vai­va­ton­ta.

Korona-epi­de­mia oli meille hel­pom­pi kuin monel­le muulle. Rajoi­tim­me tie­tys­ti vie­rai­den käy­mis­tä, mutta ala­ker­ran keit­tiös­sä näki oman talon väkeä sen verran, ettei­vät seinät kaa­tu­neet päälle. Ja kun sai­ras­tuin, vei joku koi­ra­ni ulos ja joku Leenan sai­ras­tu­pa ‑What­sApp-ryh­mäs­tä kävi kau­pas­sa ja aptee­kis­sa. Juuri sai­ras­tut­taes­sa yhtei­sö­asu­mi­sen voima tulee esiin, käy­täm­me toi­siam­me Tam­pe­reel­la eri­kois­lää­kä­ris­sä ja sel­lai­sis­sa tut­ki­muk­sis­sa, joiden jäl­keen ei suo­si­tel­la aja­mis­ta. Istuim­me Osmon kanssa illat keit­tiös­sä, kun hän sai syö­pä­diag­noo­sin.  Olemme olleet tuki­koh­ta­na lonk­ka­leik­kauk­ses­ta toi­pu­vil­le ystä­vil­le­kin.  On hel­pom­pi huutaa naa­pu­ril­le, että tule nos­ta­maan tyyny lat­tial­ta, kuin soit­taa koti­hoi­to aut­ta­maan.

Paras­ta Pöl­lö­läs­sä on kui­ten­kin se, että kaikki on vapaa­eh­tois­ta. Ei ole pakko osal­lis­tua tal­koi­siin, jos on kii­rei­nen ja lumi­työt voi jättää väliin, kun on uupu­nut. Omat vie­raat voi kes­ti­tä koto­naan tai aamiai­sel­le vie­rai­den kanssa voi kuis­til­le kutsua ne naa­pu­rit, jotka sat­tu­vat pai­kal­la ole­maan. Jos haluaa jutel­la ihmis­ten kanssa voi mennä yhtei­siin tiloi­hin, mutta sitä­kään ei kat­so­ta pit­kään, jos on mie­luum­min olla omassa rau­has­saan. Voi jakaa kaikki mur­heen­sa, mutta on aivan ok sekin, ettei puhu omista asiois­taan.

Kaikki ei aina suju

Yhtei­sö­asu­mi­nen vaatii myös jous­ta­vuut­ta.  Suun­nit­te­lin raken­ta­mis­vai­hees­sa meille sel­lai­sen 50-luvun ruo­kai­lu­ti­lan ja olo­huo­nee­seen kir­jas­toil­ma­pii­rin. Suun­ni­tel­mat hyväk­syt­tiin­kin. Mutta sitten Vellu muutti Pöl­lö­lään ja toi muka­naan jugend-ruo­ka­pöy­dän ja 1800-luvun sei­nä­kel­lon, Riitta toi kuis­til­le joukon van­ho­ja puu­esi­nei­tä, Osmo toi 4 metriä pitkän män­tyi­sen pirt­ti­pöy­dän penk­kei­neen ja Seppo ripus­ti sei­nil­le suo­ma­lais­ta tai­de­gra­fiik­kaa. Olo­huo­neen noja­tuo­li­va­li­koi­mas­ta en edes viitsi mai­ni­ta. Kum­mal­lis­ta kyllä kaikki on erit­täin käyt­tö­kel­pois­ta ja viih­tyi­sää – tai sitten silmä on tot­tu­nut jo seka­tyy­lei­hin.  Ja kun asukas vaih­tuu, niin sisus­tus rikas­tuu enti­ses­tään.

Sen olemme oppi­neet, ettei tämä asu­mis­vaih­toeh­to sovi sel­lai­sel­le asuk­kaal­le, jolla on aivan eri­tyi­siä tar­pei­ta. Pahoin home­her­kis­ty­nyt naa­pu­rim­me voi hyvin asun­nos­saan, mutta yhteis­ten tilo­jen huo­ne­ka­lu­jen, tau­lu­jen ja teks­tii­lien kir­ja­va his­to­ria oli hänel­le ongel­ma. Pesuai­nei­den vaih­ta­mi­nen hajut­to­miin, ilman­puh­dis­ti­met, tar­mo­kas pese­mi­nen ja tau­lu­jen siirto varas­toon eivät aut­ta­neet riit­tä­väs­ti ja vaikka asiat puhut­tiin läpi, niin kuvio ei vain toi­mi­nut.

Asuk­kaal­le, yhteis­kun­nal­le ja luon­nol­le hyvä rat­kai­su

Tule­vai­suus­va­lio­kun­nan rapor­tis­sa Sääl­lis­tä elämää ‑ske­naa­rio­ta perus­tel­tiin sillä, että näin yhteis­kun­nan kus­tan­nuk­set ovat pie­nem­mät. Yhtei­sön sosi­aa­li­nen tuki vähen­tää sai­ras­ta­vuut­ta (Holt-Lunds­tad 2021). Ja kun sai­ras­tum­me, naa­pu­ria­pu siir­tää koti­hoi­don tar­vet­ta myö­hem­mäk­si ja lyhen­tää myös lai­tos­hoi­to­kaut­ta. Yhtei­sö­asu­mi­nen­kin rasit­taa ympä­ris­töä, mutta yhdes­sä voimme inves­toi­da maa­läm­pö­pump­puun, ja asu­kas­ta kohden läm­mi­tet­tä­vää tilaa on vähem­män.  Autoja on pihas­sa liian monta, mutta asioin­tia­jo­ja­kin hoi­de­taan poru­kal­la. 

Tär­kein­tä on kui­ten­kin hyvä elämä. Minä asuk­kaa­na saan tukea ja apua, huvia ja hyötyä yhtei­sös­sä asu­mi­ses­ta. Ja mikä tär­kein­tä, täällä voi olla avuksi muil­le­kin, ja käyt­tää aikaan­sa ja ener­gi­aan­sa yhtei­sön hyväk­si. Onnel­li­suus syntyy tut­ki­mus­ten mukaan (Bau­meis­ter & Vohs 2002) mer­ki­tyk­sel­li­syy­des­tä, ja mer­ki­tyk­sel­li­sel­tä elämä Pöl­lö­läs­sä tuntuu.

---

Kir­joit­ta­ja:

Leena Ilmola-Shep­pard, toi­mi­tus­joh­ta­ja, Osuus­kun­ta Pöl­lö­kar­ta­no

---

Läh­teet:

Bau­meis­ter, R. F., & Vohs, K. D. 2002. The pur­suit of mea­ning­ful­ness in life. Hand­book of posi­ti­ve psyc­ho­lo­gy, 1, 608–618.

Ilmola, L. ja Casti J. 2014. Hyvin­voin­tiyh­teis­kun­ta 2030, TUVJ‑2/2014, edus­kun­ta, tule­vai­suus­va­lio­kun­ta. https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/Documents/tuvj_2+2014.pdf

Holt-Luns­tad, J. 2021. Lone­li­ness and social iso­la­tion as risk fac­tors: The power of social con­nec­tion in pre­ven­tion. Ame­rican Jour­nal of Lifes­ty­le Medici­ne, 15(5), 567–573.

Holt-Luns­tad, J., Smith, T. B., Baker, M., Harris, T., & Step­hen­son, D. 2015. Lone­li­ness and social iso­la­tion as risk fac­tors for mor­ta­li­ty: a meta-ana­ly­tic review. Pers­pec­ti­ves on psyc­ho­lo­gical science, 10(2), 227–237.

Martín-María, N., Cabal­le­ro, F. F., Miret, M., Tyro­vo­las, S., Haro, J. M., Ayuso-Mateos, J. L., & Chat­ter­ji, S. 2020. Dif­fe­ren­tial impact of tran­sient and chro­nic lone­li­ness on health status. A lon­gi­tu­di­nal study. Psyc­ho­lo­gy & Health, 35(2), 177–195.

Singer, C. 2018. Health effects of social iso­la­tion and lone­li­ness. Jour­nal of Aging Life Care, 28(1), 4–8.

Tilas­to­kes­kus. Suomen viral­li­nen tilas­to (SVT): Asun­to­kun­nat ja asui­no­lot. http://www.stat.fi/til/asuolo/

Artik­ke­li­ku­va: Greta Hoff­man