Kategoria: IkäNYT! 2/2023
-
BIP-opintojakson kuulumisia — Hi Harbach esimerkki innovatiivisesta yhteisöllisestä asumisesta
Monimuotoisuus digitalisoituneessa maailmassa: haasteita ja mahdollisuuksia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden (uudelleen)luomiselle – BIP-opintojakso, 4 opintopistettä, on virallisesti ohi. Kansainväliseen Erasmus+ ‑ohjelmaan sisältyneen kurssin toteutus tapahtui lokakuussa 2023, jota edelsi noin vuoden ajan verkostoituminen, opintojakson sisältöjen suunnittelu ja rakentaminen, sekä intensiiviviikon suunnittelu. Konsortioon kuului kolme korkeakoulua Euroopasta, CUAS – Carinthia University of Applied Sciences Itävallasta, Karelia-ammattikorkeakoulu Suomesta sekä…
-
Hyvinvointivaltion uutterat piiat ja rengit
Suurten ikäluokkien jälkeen syntyneet 50-lukulaiset ovat olleet hyvinvointivaltion rakentajia ja päässeet myös nauttimaan työnsä hedelmistä ja hyvinvointivaltion kultakaudesta. (Ks. esim. Jämsén & Nummela 2014.) Tuija Nummela kirjoittaa aiheesta, jonka tuntee perin juurin. Hän on syntynyt 1950-luvulla, teki työuransa hyvinvointivaltion palveluksessa ja on nyt toimelias eläkeläinen. Kirjan otsikko ”Arkienkelit” viittaa siihen, että 50-lukulaiset osallistuvat yhä monin…
-
Elämäniloa vanhenemiseen – kuinka vanheta ruotsalaisittain
Ruotsalainen Margareta Magnusson (s. 1934) kirjoitti viitisen vuotta sitten kuolinsiivouksesta, Mitä jälkeen jää – taito tehdä kuolinsiivous. Kirjasta tuli menestys. Uudessa kirjassaan Magnusson jatkaa ikääntymisen teemoja. Hän kertoilee rupattelevaan sävyyn omasta elämästään. Hän on elämänsä aikana asunut vuosia eri puolilla maailmaa, joten monenlaisia sattumuksia riittää kerrottavaksi. Magnusson on nyt leski ja kirjoittaa asuvansa kaksin rollaattorinsa…